Jos ajat Laukaan Leppäveden urheiluhallin ohi, et välttämättä uskoisi, että sen aulassa toimii yksi Keski-Suomen puhutuimmista ravintoloista. Silti juuri siellä sijaitsee pizzeria, jonne ajetaan kymmeniä – joskus jopa satoja – kilometrejä.
Sen nimi on yksinkertainen: Paikallinen pizzeria. Mutta sen tarina on kaikkea muuta kuin tavallinen.
Mikko Tuliniemen perustama pieni ravintola on noussut vajaassa vuodessa todelliseksi kulttikohteeksi. Menestyksen taustalla on tarkkaan laskettu kustannusrakenne, tinkimätön panostus laatuun – ja se, että yrittäjästä itsestään on tullut olennainen osa brändiä.
Pizzeria epätodennäköisessä osoitteessa
Kun Tuliniemi vuokrasi tilat Laukaan kunnalta ja osti liiketoiminnan, harva olisi osannut ennustaa suurta menestystä. Nyt numerot kuitenkin puhuvat puolestaan: liikevaihto vastaa Jyväskylän keskustan suosituimpia ravintoloita, mutta kulut ovat huomattavasti alhaisemmat. Tulot olivat niin vahvat, että ensimmäisen kuukauden voitoilla maksettiin koko laina pois.
Syrjäinen sijainti on kääntynyt vahvuudeksi. Kun kulut pysyvät kurissa, Mikko voi panostaa täysillä siihen, mikä todella ratkaisee: tuotteeseen ja näkyvyyteen.
Mies ja taikina
Tuliniemi ei ole sattumalta päätynyt pizzamestarin rooliin. Hän on tehnyt pitkän kierroksen ravintola-alalla ja päätynyt pizzan pariin intohimon ja uteliaisuuden siivittämänä. Koronapandemia vei hänen työnsä tapahtuma- ja äänialalla, mutta avasi oven täysin uudelle uralle. Hetken aikaa hän pyöritti pizzaketjua nimeltä Johnny’s Heist, joka ehti laajentua aina Havaijille asti, mutta franchisejärjestelyistä tuli lopulta taakka. Kokemus on kuitenkin arvokasta pääomaa nykyisessä projektissa.
Mikko kuvailee itseään perfektionistiksi. Pizzataikinan hän tekee lähes tieteellisellä tarkkuudella: korkean hydraation resepti, kolmen vuorokauden kohotus ja jatkuva sääolosuhteiden seuraaminen. Kastikkeeseen päätyvät vain tietyt italialaiset tomaatit, ja juustona on klassinen fior di latte. ”Taikina ei synny kaavalla, vaan fiiliksellä”, hän sanoo.
Suppea lista, maksimaalinen maku
Listalla ei ole kymmeniä vaihtoehtoja, vaan muutama tarkkaan harkittu. Klassikot kuten marinara ja margherita saavat rinnalleen esimerkiksi jenkkihenkisen pepperonin ja Kalifornian suuntaan viittaavan Kanalaisen. Ajatuksena on yksinkertainen periaate: vähemmän on enemmän.
Pizzat kypsyvät Izzoforni-sähköuunissa, jonka Mikko valitsi useiden testien jälkeen. ”Se on lähes täydellinen tähän reseptiin”, hän tiivistää.
Oppipojista osaajiksi
Paikallisen suurin haaste ei ole asiakkaiden löytäminen, vaan työntekijöiden kouluttaminen. Mikon resepti ja tekotapa eivät ole sellaisia, joita voisi siirtää suoraan toisesta pizzakeittiöstä tulevalle kokille. Kaikki opetetaan alusta alkaen, ja moni kokenutkin pizzanpaistaja on saanut todeta, ettei tyyliin sovi.
Parhaat uudet osaajat ovat löytyneet harjoittelijoista ja opiskelijoista, jotka ovat jääneet pysyvästi tiimiin. ”Tässä ratkaisevat motoriikka ja kärsivällisyys”, Mikko toteaa.
Somesta vauhtia syrjäkylään
Sijainnin vuoksi Paikallinen ei voi luottaa ohikulkijoiden virtaan. Sen sijaan tunnettuus on rakennettu taitavasti sosiaalisen median avulla. Mikon videot remontista ja keittiön arjesta ovat keränneet tuhansia seuraajia ja tehneet pizzeriasta tunnetun koko maakunnassa. Niinpä asiakkaita saapuu Jyväskylästä, mutta myös Helsingin ja Oulun suunnalta asti.
Mitä seuraavaksi?
Liiketoiminta on niin kannattavaa, että laajentumissuunnitelmat ovat jo työn alla. Suurissa kaupungeissa – kuten Helsingissä, Tampereella tai Oulussa – konseptille voisi löytyä paikka. Mikon arvion mukaan laadusta tinkimättömän margheritan voisi myydä 15–16 eurolla, mikä olisi hänen mielestään realistinen hinta.
Samaan aikaan hän haluaa viedä ideaa yhä vahvemmin kohti paikallisia raaka-aineita ja tehdä eron kilpailijoihin juuri laadulla, ei kikkailulla.
Pieni kylä, suuri tarina
Mikon ura osoittaa, että intohimo, laatu ja fiksu kustannusajattelu voivat muuttaa vaatimattoman urheiluhallin aulan todelliseksi ruokailijoiden pyhiinvaelluskohteeksi. Hän ei myy pelkkää pizzaa, vaan kokemusta – ja herättää samalla kysymyksen: jääkö Paikallinen vain pienen kylän salaisuudeksi vai kasvaako siitä valtakunnallinen pizzailmiö?
Mitä sinä ajattelet? Onko artesaanipizzalla Suomessakin suuri yleisö vai onko sen erityisyys juuri siinä, että sitä saa vain yhdestä, syrjäisestä kylästä?